Quantcast
Channel: Uutisia ja ajankohtaista
Viewing all articles
Browse latest Browse all 75

Koiranpäivän match show oli menestys

$
0
0

Toiseksi Vuorinen sijoitti löwchen Lystin, omistajana Lilli Vastimo. Katso kaikki tulokset.

Osallistujamäärä oli jättiyllätys tapahtuman järjestäjille eli Kennelliitolle ja Etelä-Hämeen kennelpiirille.

– Ilmoittautuneiden määrä ylitti kaikki odotukset, jotka etukäteen asetettiin, Kennelliiton toiminnanjohtaja Markku Mähönen iloitsi.

Myös sää oli järjestäjien puolella. Aurinkoinen kevätilma helli koiranystäviä ja tunnelma oli läpi tapahtuman iloinen ja lämmin.

Tapahtumaan osallistuneet pääsivät ilmoittautumismaksulla katsomaan myös Metsästysmuseon koira-aiheisia näyttelyjä. Kennelliiton juhlanäyttely ja ”Haukkua halki historian”-näyttely ovat nähtävillä syksyyn asti.

Match show’n tuotto lahjoitetaan Koirien terveystutkimusrahastoon. Mähönen oli iloinen, että niin moni oli tullut tekemään hyvää Koiranpäivänä.

– Erityiskiitos tapahtuman yhteistyökumppaneille, kennelpiirille ja kokeneille tuomareille. Yhdessä teimme juhlavuoden Koiranpäivästä ikimuistoisen.

Koiranpäivänä järjestettiin useita tapahtumia ympäri Suomen. Kuvia tapahtumasta voi vielä toimittaa osoitteeseen viestintaatkennelliitto [dot] fi. Kuvia voidaan julkaista Kennelliiton ja Koiranpäivän Facebook-sivulla.

Mopsi Helmut oli match show'n paras koira.

Katso lisää kuvia Koiranpäivän Facebook-sivulta.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 75

Trending Articles